Historian havinaa

Tapahtumat

Tarut kertovat, että muinoin SPOL olisi järjestänyt vuodessa viisi tapahtumaa nykyisen kolmen sijaan. Seuraavanlaisia tapahtumia ei siis enää valitettavasti järjestetä, mutta seuraavista kuvauksista voit saada käsitystä siitä, millaista oli entisaikoina kuulua SPOL:iin.

SPOS

SPOS eli Suomen Psykologian Opiskelijain Saunailta kokoaa psykalaiset viettämään aikaa yhdessä saunomisen, syömisen, juomisen ja vaihtelevan ohjelman puitteissa. Tarkoituksena on tarjota opiskelijoille aikaa tutustua toisiinsa ja verkostoitua eri kaupunkien kanssaopiskelijoiden kanssa. Saunaillan yhteydessä järjestetään usein ainejärjestötapaaminen järjestöjen hallituslaisille ja tässä tapaamisessa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja suunnitellaan tulevaisuuden toimia. Uikkarit messiin ja saunomaan siis!

SPOLympialaiset

SPOLympialaiset on SPOL:n kesätapahtuma, jossa psykologian opiskelijat kisaavat joukkueittain toisiaan vastaan leikkimielisessä urheilukisassa. Voittajajoukkueelle on luvassa mainetta ja kunniaa, sekä he saavat voiton kunniaksi mahdollisuuden kantaa SPOLympialaissoihtua. Vaikka näissä kisoissa kilpaillaankin voitosta, meno on silti kesäisen rentoa: lajit on vuosien varrella kehitelty sellaisiksi, että niiden parissa hauskanpito on taattu! Päivän leikkimielisen urakoinnin jälkeen täytetään vatsat, nautitaan kisajuomia ja spekuloidaan päivän tapahtumia yhteisissä iltakekkereissä.

Gradukonferenssi ja SPOL-sitsit

Gradukonferenssi on SPOL-vuoden viimeinen tapahtuma, jossa opiskelijat pääsevät kuulemaan valmistumisen kynnyksellä olevien opiskelijakollegoiden esityksiä omista graduistaan tai sen tekoprosessista. Koko päivän mittaisen tieteellisen annin lisäksi osallistujille järjestetään akateeminen pöytäjuhla, eli tuttavallisemmin sitsit. Sitseillä päästään fuusioimaan eri ainejärjestöjen sitsikäytäntöjä ja pitämään hauskaa yhdessä yhdessä ruoan ja laulamisen parissa.

Blogi

SPOL:in blogia ylläpidettiin vuoteen 2023 saakka.
Sittemmin sen päivittäminen lopetettiin, sillä tiedotus siirtyi
enemmän nykyaikaisen sosiaalisen median puolelle,
kuten instagramiin.